Syyskuinen ilta Turussa, Elina istui opiskelijaboksin
lattialla ja katseli televisiosta Salattuja elämiä. Elina ei keskittynyt kunnolla
television ruudussa pyöriviin hahmoihin, vaan hänen mielensä ja ajatuksensa
olivat siinä yhdessä kesäisessä päivässä Pyhäjärvellä,joka oli muuttanut hänen elämänsä.
Hän oli tavannut silloin sen keltapaitaisen muuraripojan, joka kävi hänen
torikojullaan ostamassa porkkanoita. Tämä torikoju oli ollut Elinan kesätyöpaikka. Heillä oli ollut tapana jutella paljon,
lopulta poika oli uskaltanut pyytää Elinaa kahville. Elina suostui, sillä hän
oli rakastunut tähän ruskeasilmäiseen poikaan. Tämän kahvihetken jälkeen Elina
ja poika, jonka nimi oli Paavo olivat erottumattomat, aina elokuun loppuun
asti, jolloin Elinan piti palata takaisin opiskeluiden takia Turkuun. Mutta
Elina ei ollut koskaan tuntenut mitään tuollaista rakkautta, jonka hän koki
sinä kesänä.
Hän muisteli haikeana
heidän jokaista päivää yhdessä ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet hänen
miettiessään heidän viimeistä päiväänsä yhdessä, he olivat istuneet
rantakalliolla ja katselleet auringonlaskua ja Elinan matkakaiuttimesta oli
soinut Antti Tuisku. He olivat, myös sopineet jos Paavo koskaan tulisi Turkuun,
Elina näyttäisi hänelle kaupunkia ja toimisi mielellään oppaana. Salatut elämät
loppuivat ja Elina sulki haikeana television, miksi elämä ei voinut mennä niin
kuin sarjoissa, Elina mietti.
